Tästä tulee sitten extrapitkä osa, koska halusin saada tämän juuri tähän tiettyyn kohtaan niin voin sitten ensi kerralla aloittaa tavallaan "puhtaalta pöydältä".
Ehkä on jo aika päästää teidät jännityksestä ;). 7. sukupolven perijäksi selviytyi...
... Britney :) Ja olin itsekin yllättynyt kuinka kaunis hänestä tulikaan pienellä tyylin muutoksella. Kiitos teille, että saitte tajuamaan tämän. ((Itse olin tiputtanut Britneyn jo lapsena pois perijäkisasta, omat vaihtoehtoni olivat oikeastaan Angela tai Daniela))
Mutta annetaanpa Britneyn kertoa yliopisto-ajoista:
Olomme osakuntatalossa oli mahtavasti. Meidän tosin oli pakko rakentaa yläkerta taloon, sillä eihän 2 makuuhuonetta riittäisi meille viidelle sitten mitenkään. Onneksi rahaa oli entuudestaan jo jonkun verran ja kun vielä kaikki 5 menestyimme hyvin opiskeluista, ei rahasta ollut pulaa.
Rakastamme kaikki erityisesti tyynysotaa ja otamme nyt kiinni sitä aikaa, jota emme voineet lapsena viettää yhdessä. Olemme kaikki hyvin kiintyneitä pianoomme, ja osaamme soittaa aivan loistavasti, vaikka naapurit joskus tuntuvatkin olevan eri mieltä. Tai ehkä he eivät vain pidä, kun meille vuorokaudenajalla ei ole niin paljon väliä. Jos haluamme soittaa keskellä yötä, mehän soitamme ;)
Ja sitten jos jotain kiinnostaa, Angelan ja minun pääaineena on matematiikka. Charlene opiskelee kirjallisuutta, Daniela taloustiedettä ja Eric taiteita.
Ostimme myös yhdessä avoauton. Että minä rakastankin sitä tunnetta, kun porhaltaa yöllä pitkin tyhjiä katuja tuulen suhistessa korvissa.
Charlene oli innoissaan uusimmasta "löydöstään". Itse kyllä sanoisin korjaajaamme hieman liian vanhaksi. Taitaa olla pesänrakennusvietti vain sotkenut jo siskoparan pään.
Osakuntatalo oli aina täynnä väkeä ja monet kerrat iso joukko ihmisiä kokoontui yhdessä katsomaan Laamojen koripallo-ottelua. Ja kyllähän kaikki tietävät, ketkä täällä pitää parhaimmat juhlat.
Näistä juhlista Eric bongasi Valpurin. Sai ensisuudelman, rakastui. Valpuri on kyllä mukava tyttö, pelkään, että Eric kyllästyy vielä häneen. Hän on romantiikkatavoitteisena aina vauhdissa ja ihastuu nopeasti.
Myös Daniela löysi jonkun, Veikon. Pikkusisko tuntuu ainakin onnelliselta.
Aivan kuten sanoin. Pesänrakennusvietti on tuhonnut Charlenen järjen. Hän on vasta ensimmäistä vuotta täällä ja jo nyt haaveilee yhteisistä lapsista Taavi-korjaajan kanssa, joka on sitä paitsi varmaan ainakin 60-vuotias. Hei haloo?
Ericin ja Valpurin rakkaus kukoisti. Ja hyvä niin, he ansaitsevat onnensa.
Ilmeisesti Taavilla ei ollut kuitenkaan mitään siskoani vastaan. Hieman kyllä epäilen, että ne eivät ole ne vauvat mitkä häntä kiinnostaa, vaan nuori kaunis nainen, mutta enhän minä sitä Charlenelle voi sanoa. Hän on niin onnellinen juuri nyt.
Me Angelan kanssa olemme nyt ainoat ilman romanttista suhdetta. Ehkä on ihan hyvä keskittyä opiskeluun ja varmistaa, että tähänkin taloon tulee jostain rahaa. Sitä paitsi haluan hyväpalkkaisen työn valmistuttuani ja hyvät arvosanat varmasti ovat siinä hyödyksi.
En tosin millään ymmärrä, mitä joillakin on meitä vastaan. Olemme menestyvä osakunta, jonne kaikki halukkaat ovat päässeet mukaan. Pidämme juhlia, joissa kaikki viihtyvät ja, joihin pääsyä ei ole keneltäkään vielä toistaiseksi estetty. Silti joku ilkeämielinen ihminen käy aina silloin tällöin kaatamassa roskiksemme.
Angela on meille täällä kuin eräänlainen äitihahmo. Tiedämme, että voimme aina luottaa häneen.
Vaikka olinkin päättänyt keskittyä opiskeluun, silti mielessäni aina välillä kävi pieni kateus nähdessäni heidän nostavan postilaatikosta hyvälle tuoksuvia rakkauskirjeitä tuo innostunut ilme naamallaan. Löytäisinköhän minä koskaan ketään, joka lähettäisi minulle sellaisia kirjeitä?
Osakuntatalon hyvät puolet: Saimme ilmaista pitsaa niin paljon kuin vain jaksamme kantaa. Nykyään emme juuri muuta syökään.
Nyt vasta pidänkin Taavia irstaana vanhana miehenä. Hän kertoo siskolleni pitävänsä mustahiuksisista naisista samalla tuijotellen tämän rintoja. Sain viime hetkellä Charlenen pään käännettyä, ettei hän värjäisi hiuksiaan mustiksi. Sanotaan, että rakkaus on sokea ja sitä se todella on.
Ei Charlene kuuntele ketään. Hän on rakastunut ja minä voin vain toivoa, että olen ollut väärässä ja Taavi oikeasti pitää siskostani.
Mutta taisin olla oikeassa. Charlenen lähdettyä luennolle, Taavi yritti suudella minua. Myös Daniela näki tämän ja nyt inhoamme Taavia yhdessä.
Mietimme pitkään, mitä tekisimme. Jos kertoisimme Charlenelle, hän murtuisi. Taavi yritti pyydellä anteeksi ja vaikutti vilpittömältä, mutta silti en osaa luottaa häneen. Päätimme kuitenkin pitää asian salassa ja katsoa miten käy.
Angela oli huomannut poissaolevuuteni. Sanoinhan, että hän on kuin äitihahmo. Vakuuttelin hänelle, että se on varmasti vain flunssasta johtuvaa.
Nykyään Charlene ei muuta ajattelekaan kuin naimisiinmenoa Taavin kanssa. Jos hän ei olisi luvannut äidilleen suorittavansa yliopiston kunnialla loppuun, olisi hän varmasti jo lähtenyt täältä ajat sitten.
Silti minusta tuntui, että Angela oli hieman epäileväinen, eikä täysin uskonut selitystäni flunssasta. Hän ei vain osaa olla huolehtimatta.
Pitsan syönti näkyi myös vartalossa ja yliopiston liikunnanohjaaja oli huomannut tämän. Hän jopa kerran tuli meille ja alkoi patistaa kuntoilemaan. Voitko kuvitella?
Olin taas löytänyt lapsuuteni harrastuksen uudestaan ja alkanut maalaamaan. Osa tauluista oli niin hienoja, etten raaskinut niitä myydä, mutta osan me myimme.
Eräänä iltana se sitten tapahtui. Charlene kosi Taavia, joka suostui.
Charlene tuli sisälle kertomaan uutisen ja Danielakaan ei osannut muuta tehdä kuin onnitella.
Hän tuli kuitenkin heti järkyttyneenä kertomaan minulle kysyen mitä meidän pitäisi tehdä. Taavi ei ole vielä antanut mitään muuta aihetta epäillä itseään, joten kai meidän on vain luotettava, että hän rakastaa Charlenea.
Angela ja Eric olivat tietenkin innoissaan. Leivoimme kakun kihlajaisten kunniaksi.
Eric oli löytänyt uuden tavan toteuttaa itseään ja juoksenteli nykyään usein alasti pitkin taloa. Minua se lähinnä huvitti, mutta Charlene oli kauhuissaan. Käski Ericin heti mennä pukemaan. Mokomakin siveyden sipuli.
Aika menee niin nopeasti. Angela valmistuu ja nyt meitä jää tänne enää neljä.
Ennen Angelan lähtöä pidimme isot valmistujaisjuhlat. Isä ja Sylviakin pääsivät tulemaan.
Kesken juhlien Daniela päätti sitten ottaa isostasiskostaan mallia ja kosi Veikkoa. Vanhemmat tapasivat molemmat tulevat vävynsä samaan aikaan. Sylvia oli erityisen järkyttynyt Charlenen ja Taavin suhteesta, onhan Taavi paljon Sylviaa vanhempi.
Muiden vieraiden lähdettyä pidimme vielä hauskaa perheen kesken. Angela opetti isänkin tyynysodan saloihin.
Daniela sanoi, että hänestä tuntuu aivan kuin isoisoisoisoisoäitimme Janet olisi mukana juhlissa. Voihan se niin ollakin. Ei kovin moni Remora ole valmistunut yliopistosta, eli onhan tämä tavallaan merkittäväkin tapahtuma.
Niin me sitten jäimme nelistään yliopistolle. Yliopiston toinen iso osakunta oli hankkinut juuri uuden tuliterän punaisen avoauton, joka sai meidän automme tuntumaan romulta.
Liikunnanohjaajaa ei ollut näkynyt pitkään aikaan ja erityisesti Danielalla alkoi olla ongelmia painonsa kanssa. Pizza maistui joskus liikaakin ja aikaa kuntoilulle ei juuri ollut.
Ainoa suosimamme liikuntamuoto oli päivittäinen tyynysota. Minusta myös tuntuu yliopiston lähentäneen meitä. En lapsena ollut läheinen juuri muiden kuin Angelan kanssa, mutta nykyään Daniela on minulle kuin paras ystävä. Charleneen minulle on huonoiten yhteys. Ehkä se johtuu Taavista, tai sitten siitä, kun tavoitteemme, näkemyksemme ja unelmamme ovat niin erilaisia.
Minullakin oli jo viimeinen lukuvuosi menossa, eikä muillakaan enää siitä paljon lisää. Pidimme nykyään bileitä useammin kuin ennen, sillä tuntui että se olisi viimeinen mahdollisuutemme.
Muutamaa päivää ennen valmistumistani taisin juoda hieman liikaa eräissä juhlissa. Suurin osa porukasta lähti loppuillasta kruisailemaan pitkin kampusta, mutta päätin jättää sen väliin, sillä oloni ei ollut kovin hyvä.
En tiedä, mitä tapahtui. Mutta viimeinen muistikuvani on, kun suutelin Taavia. Aamulla herätessäni minulla oli kamalin krapula ikinä ja hieman pelotti ajatella, mitä edellisenä iltana oli tapahtunut. Olinko vain (sekin on jo tarpeeksi paha) suudellut Taavia vai tapahtuiko jotain muutakin?
Sain sen päivän vain maata sängyssä ja parannella oloani, että olisin kunnossa seuraavan päivän loppukokeessa. Ja niin minä valmistuin. Pidimme valmistujaisjuhlat, mutta tällä kertaa jätin juomat sivuun.
Minun jälkeeni valmistuivat Charlene ja Daniela, jotka molemmat muuttivat omiin koteihinsa kihlattujensa kanssa. Eric ei ollut vielä valmis luopumaan yliopistoelämästä saati sitten lupautumaan ikuisesti Valpurille. Jotain edistystä kuitenkin tapahtui, sillä hän kutsui Valpurin luokseen asumaan osakuntataloon ja nyt he pitävät siitä yhdessä huolta ainakin seuraavaa sukupolvea varten.
Kommentit