Perheen pulskat kissan viehättivät selvästi muitakin talossa kävijöitä.
Sylvian ja Seanin rakkaus kukoisti. Sylviaa ei edes haitannut miehensä hieman alas suuntautuva katsekontakti.
Nyt kun talossa oli "enää" kolme lasta paikalla riitti Seanin huomio työttömänä hyvin kaikille lapsille.
Huolimatta Seanin runsaasta kotona oleskelusta ja lapsien vähentyneestä määrästä siivousfirmasta oltiin ilmeisesti kuitenkin sitä mieltä, että tässä talossa ei sitten millään pystytä pitämään järjestystä vaan paikalle lähetettiin kotiapulaisia oikein tuplasti.
Pian talossa on kaksi taaperoikäistä Danielan kasvettua hieman enemmän huomiota vaativaan ikävaiheeseen. Siskonsa Charlenen tavoin Daniela on myös hyvin paljon äitinsä näköinen.
Lyhyen ajan sisällä tapahtuu paljon kasvamista, sillä on Britneyn aika kasvaa teiniksi. Muhkeahuulinen kaunotar lähtee jo samana iltana kohti yliopistoa isosiskonsa luokse.
Eikä kasvaminen suinkaan tähän loppunut. Nyt kun taloon tuli yksi taaperi lisää ja lähti yksi lapsi-ikäinen, on jonkun korvattava tämä aukko. Tämä joku on nimittäin Charlene, joka viettää taas syntymäpäiviä.
Brucen oli karkumatkoilla hyvinkin pitkään, eikä sitä kaulapannasta ja poliisille tehdystä ilmoituksesta huolimatta löydetty. Lopulta kun Bruce viikkojen jälkeen tuli kotiin jo kuolemaisillaan, päätti eläinsuojeluyhdistys hakea kaikki lemmikit pois, koska niistä ei kuulemma huolehdittu tarpeeksi. Sean itki auton vieressä ja raivosi poliiseille. "Kaikki muut olivat onnellisia ja voivat hyvin paitsi Bruce. Enkä voinut hoitaa sitä, kun se ei tullut kotiin aikaisemmin!" Mutta poliisit vain teeskentelivät kuuroja ja veivät kissaparat pois.
Kuitenkin jo seuraavana päivänä Sean päätti soittaa eläinsuojeluyhdistykselle ja selittää tämän hirveän väärinkäsityksen. Onneksi puhelimeen vastannut nainen oli hyvin ymmärtäväinen ja rakkaat lemmikit saatiin turvallisesti takaisin.
Arvokkaan tajuaa kun sen menettää. Tämän jälkeen kissoilla oli niin sanotusti kissanpäivät kaikkien halutessa viettää niiden kanssa jatkuvasti aikaa.
Myös pieni Daniela rrrrakasti kissoja :P On sitten aivan toinen juttu, että mitä mieltä kissat ovat.
Jossain ihmeen välissä Sylvian vatsakin oli jo ehtinyt paisua mielettömästi. Sieltä se (ainakin) viiden lapsi tulee.
"Kultaseni, koska laskettu aikasi onkaan? En millään malttaisi odottaa uutta pikkuistamme."
Kukkuu, kuka siellä? :D
Miksi nämä lapset eivät ikinä opi, että nukkeja ei ole tarkoitus syödä. Aivan niinkuin siskonsa aikaisemmin, sekä vanhemmat ja isovanhemmat ja isoisovanhemmat ja monet muut aikaisemmin, on Danielankin kuitenkin pakko kokeilla itse, miltä se nukke oikein maistuu.
Aivan kuten koko raskauskin, oli myös synnytys tällä kertaa yllättävän helppo ja tuli hyvin nopeasti. Maailmaan putkahti taas uusi Remora, pienen pieni poikavauva, joka sai nimekseen Eric. Aivan kuten Charlene ja Daniela, myös Eric oli perinyt äitinsä ihon ja silmien värin sekä molempien vanhempien vaaleat kutrit (vaikka Sylvia omiaan värjääkin nykyään jatkuvasti).
Daniela on selvästi verbaalinen lahjakkuus, tytön ensimmäinen sana oli tuttipullo. Siinä on jopa 10 kirjainta, Sylvia ihasteli.
Charlene on oikea isäntyttö.
Koska yliopistolle tarvitaan stipendejä (ja Seanilla ei ole oikein parempaakaan tekemistä) alkaa hän opettamaan Charlenelle mekaniikan saloja. On kiinnostavaa, että mitä kaikkea ihmisen sisältä oikein löytyykään, vaikka Charlene ei tunnu olevan kovinkaan vakuuttunut.
Taas juhlitaan. Perheessä on toinen lapsi-ikäinen Danielan kasvettua kauniiksi tytöksi.
Miina ei tunnu kuitenkaan pitävän miehensä ja tämän uuden vaimon lapsista. Ensin Miina kävi pelästyttelemässä Charlenea...
...ja heti perään Danielaa. Lapsiparat eivät meinanneet uskaltaa mennä nukkumaan koko yönä.
Koska Sylvia halusi lapsilleen vain parasta päätettiin yksityiskoulun rehtori kutsua käymään.
Vierailu sujui onnistuneesti ja jo seuraavana päivänä tytöt kävelivät koulubussille uusissa koulupuvuissaan.
Perheen kuopuksenkin on aika kasvaa hieman vaativampaan ikään.
Tällä kertaa Sean otti vastuulleen poikansa opettamisen. Verbaalisia lahjakkuuksia tuntuu kaikilta löytyvän sillä Eric laittoi vielä siskoaan paremmaksi syöttötuolilla, 11 kirjainta.
Sean keksi myös itselleen uuden harrastuksen: nakukylvyt. Mitäs se nyt haittaa, että ohikulkujat kävelevät siinä aivan kymmenen metrin päässä eikä poreammeen ja tien välissä ole minkäänlaista näkösuojaa.
Koska myös kissojen suvun pitäisi jatkua ostettiin perheeseen uusi tyttökissa Minnie.
Nämä eivät sitten koskaan opi, että sähkölaitteisiin ei kosketa niiden ollessa rikki. Niistä ei seuraa mitään muuta kuin harmia.
Sähköiskusta hiukan pelästyneenä Sylvia päätti ottaa kirjan käteen ja opetella enemmän mekaniikkaa ennenkuin seuraavan kerran koittaa korjata rikki mennyttä laitetta. "Ai näin se olisi pitänytkin tehdä!"
Nämä eivät kuitenkaan helpolla opi, sillä Sylvian jätettyä rikkinäinen kone siihen ja mentyä opiskelemaan mekaniikkaa päättää Sean vuorostaan kokeilla korjata konetta. Ja tietäähän sen miten siinä käy. Soittakaa jo hyvät simit se korjaaja paikalle, teillä on kyllä varaa!
Ja loppuun vielä, jos joku ei tiennyt niin Myös Remoroilla oli oma edustajansa Mister Perijä ja Miss Perijä kisassa, ja ainoana miespuolisena osaanottajana Sean vei kirkkaasti Mister Perijän tittelin.
Kommentointi on edelleen todella toivottavaa :) Ja yritän saada seuraavan osan nopeammin tänne.
Kommentit